Jälleenmyyjät

Ammattitaitoiset jakelukumppanimme koko Suomessa

Osaavat ja ammattitaitoiset jälleenmyyjäkumppanimme hoitavat SMART-ratkaisujen jakelun ja asennukset koko Suomessa. Alla lista aktiivisista kumppaneistamme, joiden asiantuntemus kattaa koko prosessin; tarpeidenne kartoituksesta aina viimeisteltyyn, toimintavalmiiseen SMART- ympäristöön. Ole suoraan yhteydessä jälleenmyyjääsi tai ota meihin yhteyttä, me ohjaamme sinut eteenpäin.

Dustin on johtava verkkokauppaan keskittyvä IT-kumppani, jolla on toimintaa Pohjoismaissa ja Alankomaissa. Yritys tarjoaa IT- tuotteita ja niihin kuuluvia palveluita ja ratkaisuja yrityksille, julkiselle sektorille sekä kuluttajille, keskittyen erityisesti pieniin- ja keskisuuriin yrityksiin. Dustin toimii siltana valmistajien laajan valikoiman ja asiakkaiden tarpeiden välillä. Dustinin valikoimaan kuuluu noin 255 000 tuotetta ja niitä tukevia palveluita, joiden valinnassa Dustinin henkilökunta auttaa asiakkaita löytämään sopivan ratkaisun.

Edutukku on oppilaitosten ja julkisten tilojen moniosaaja. Osaamme teknologian, etsimme sinulle parhaiten sopivan tuottekokonaisuuden ja asennamme kaiken käyttövalmiiksi, käyttäjien osaamisesta huolehtien.

Ekman Systems Oy on kokenut SMART-järjestelmien jälleenmyyjä. Olemme mielellämme mukana koulujen, korkeakoulujen ja yritysten koulutus- ja neuvottelutilojen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Kaikki palvelut saman katon alta.

Ekman Systems Ab är en erfaren återförsäljare av SMART-lösningarna. Vi är gärna med och planerar och utför skolors, högskolors amt företags skolnings- och mötesutrymmen. Allt som behövs under samma tak.

Kokonaisvaltaista AV-palvelua
Sinun tarpeesi on palvelumme lähtökohta. Tehtävämme on tehostaa työsi arkea ja auttaa viestinnällisiä sisältöjäsi erottumaan viimeisimmän teknologian keinoin. Pidämme audiovisuaalisen työkalupakkisi kunnossa täsmällisesti ja kokonaisvaltaisesti. Se tuo myös säästöjä. Palvelusopimuksemme merkitsee, että ajattelemme puolestasi. Sopimus sisältää kohdetilojen katselmoinnin, tuotteiden toimituksen ja asennuksen, käyttöönoton ohjauksen sekä ylläpidon.

Lyreco Finland Oy on yksi Suomen johtavista työpaikka- ja toimistotarvikkeiden toimittajista yrityksille ja yhteisöille. Yrityksen liikevaihto on 58,5 milj. € (2019) ja se työllistää noin 180 henkilöä.

Lyreco tarjoaa kattavan AV- ja esitystekniikan laiteiden valikoiman lisäksi palveluna valmiita esitystekniikan ratkaisuja suunnittelusta asennukseen ja tuotteisiin.

Multitronic Pro on tietotekniikan konsultointiyritys, joka on keskittynyt kuntiin, kouluihin ja yrityksiin. Tarjoamme laajan valikoiman laitteita sekä palveluita asiakkaillemme.

Edistyksellisiä ICT- sekä neuvotteluhuonepalveluita ja -ratkaisuja. Tavoitteemme on helpottaa yrityksenne rutiineja. Autamme teitä säästämään aikaa, jotta te voitte keskittyä omaan ydinliiketoimintaanne, saavuttamaan tavoitteenne ja kehittämään yritystänne menestyksekkäästi.

Officepro Finland Oy on yksityinen, kuudella paikkakunnalla Itä-Suomessa toimiva yritys. Olemme alan moniosaaja, yhteistyökumppanimme ovat alansa johtavia toimijoita ja henkilökuntamme päivittää omaa osaamistaan jatkuvasti. Näin me itse ja Te asiakkainamme voitte olla varmoja siitä, että pystymme tarjoamaan aina parhaan palvelun.

Praecom on suomalainen ICT-palvelutalo. Toimimme koko Suomen alueella. Meidän tehtävämme on varmistaa, että kohtaamisesi onnistuvat, olivat ne sitten kohtaamisia ihmisten välillä, ihmisen ja digitaalisen välineen välillä – ehkä yhdistelmä näitä molempia. Praecomilla suunnittelemme, toimitamme ja ylläpidämme älykkäitä työympäristöjä. Erityisosaamistamme ovat esimerkiksi oppimisympäristöjen ja kokousympäristöjen kehittäminen.

ICT-palveluihin ja ratkaisuihin erikoistuneen Data Group SataIT:n toimipisteet sijaitsevat Kotkassa, Kouvolassa, Lappeenrannassa ja Turussa. Olemme osa maan suurinta IT-erikoisliikkeiden muodostamaa Data Group -ketjua.

Tavoitteemme on rakentaa hyviä asiakassuhteita, jonka edellytyksenä ovat laadukkaat palvelut ja tuotteet sekä ennen kaikkea hyvä asiakaspalvelu. Ratkaisukeskeiseen toimintatapaamme kuuluu, että IT-palvelu määritetään aina liiketoimintasi ehdoilla,
ja se sopeutuu yrityksesi toimintaan.

Edu VIP

Liity Edu VIP-klubiin

Saat etuja, ideoita, vinkkejä ja tukea opetusalan ammatilliseen kehittymiseen.

Kiitos liittymisestä! Kuullaan pian!