Lue ja innosta! Lukemisen hyödyt kantavat läpi elämän

Lukemisesta on laaja-alaista hyötyä lapsen elämään; kielellisen kehityksen ja sanavaraston rikastumisen lisäksi lukeminen avaa ovia myös mm. itsetuntemuksen ja sosiaalisten taitojen harjaantumiseen. Kirjat avaavat myös tärkeitä mielikuvituksen ja luovuuden väyliä. Asenne lukemista kohtaa syntyy jo varhaislapsuudessa. Lukemisen mallia saaneet lapset kiinnostuvat kirjoista ja lukuvalmius herää varhain.

Lukuvalmiudet syntyvät varhaislapsuudessa

Lapset, joille on luettu ääneen, suhtautuvat kouluun myönteisemmin ja yhteiset lukuhetket myös vahvistavat lapsen ja vanhemman suhdetta. Jo vauvan ensimmäisen elinvuoden aikana yhteiset juttelu- ja lukuhetket ovat aivojen sekä kielen kehityksen kannalta tärkeitä. Vanhempien lisäksi myös isovanhemmat, kummit ja sukulaiset voivat lukea lapselle ja luoda lukemisen kautta läheisen suhteen lapseen. Lukemisella on suuri vaikutus lapsen kielellisiin taitoihin. Varhaiset yhteiset lukuhetket näkyvät jo koulupolkuaan aloittavan lapsen lähtötaidoissa. Myös lukuvalmiudet sekä asenne kirjallisuutta kohtaan syntyvät varhaislapsuudessa. Lukemisen ymmärtäminen tehostuu varhaisten lukukokemusten myötä ja yhteinen lukuharrastus myös lisää lukuintoa. Lapselle lukemisella on merkittävä vaikutus tulevaan koulumenestykseen. Sanavarasto, vuorovaikutustaidot ja keskittymiskyky kehittyvät lukuhetkien seurauksena.

”Vanhempien lisäksi myös isovanhemmat, kummit ja sukulaiset voivat lukea lapselle ja luoda lukemisen kautta läheisen suhteen lapseen. Lukemisella on suuri vaikutus lapsen kielellisiin taitoihin.

 

Lukupäiväkirja tukee lukemisintoa

Paula Nivukosken Lukupäiväkirja (Otava) on oiva apuväline yhteisen lukemisharrastuksen ylläpitoon. Lukemistuokion jälkeen pohditaan yhdessä lasten kanssa millainen kirja oli ja mitä siinä tapahtui. Lukupäiväkirja on hyvä tuki reflektointiin ja tarinoista heränneiden teemojen käsittelyyn. Lapset innostuvat Lukupäiväkirjan ideasta ja heistä on kivaa täyttää yhdessä tietoja ja kirjan avaintapahtumia. Kirjan idea vahvistaa myös lasten mielipiteiden kuulluksi tulemista. Samalla voidaan keskustella heränneistä, eriävistäkin näkemyksistä. Kirja tukee ajatuksellaan lasta aktiivisena kuuntelija ja toimijana. Hauskinta on antaa arvioita luetuista tarinoista. Kuinka monta simpukkaa annan kirjalle? Yksi värittää ja toinen ympyröi. Näin useampi lapsi saa antaa oman arvionsa kirjasta.

Lukupäiväkirja nostaa erinomaisesti ja huomaamatta tietoisuutta lukemisen tärkeydestä. Kirjaamiset lukuhetken jälkeen auttavat lukemisen merkityksen näkyväksi tekemistä, helpottavat ymmärtämään ja jäsentämään luettua sekä myöhemmin palaamaan luettuihin teemoihin ja yhdessä keskusteltuihin asioihin. Lukupäiväkirjan idea on lukuinnon ja lukuvalmiuksien tukemisessa merkittävä! Lukupäiväkirjan löydät täältä.

 

Onnelliset Aakkoset- kirja on täynnä Muumien seikkailuja ja rikasta, herkullista kielenkäyttöä. Lasten kanssa on hauskaa sukeltaa kirjan tarinoihin kirjain kerrallaan ja pohtia kummallisten sanojen merkitystä yhdessä. Onnelliset Aakkoset Värityskirja (Otava) ohjaa alle kouluikäiset ja alaluokkalaiset kirjainten pariin leikkisästi Muumien kanssa. Kirja yhdistää lukemisen, kirjainten tunnistamisen ja harjoittelun. Hienoja Muumi-aiheisia kuvia on myös kiva värittää. Lorut kirjainten sivuilla ovat rikasta kieltä ja niistä on hauska kuunnella ja bongailla kyseisellä kirjaimella alkavia sanoja.

 

Tutustu Suomalaisen Kirjakaupan Muumipuotiin, jossa on suuri määrä ihania tuotteita lukutaidon ja lukuilon tukemiseen! Klikkaa valikoimaan tästä: www.suomalainen.com | Muumi-kauppa

 

Varhaiskasvatuksen ja koulun rooli

Varhaiskasvatuksella on tärkeä rooli lasten lukemisinnon herättäjänä. Lukemisen ja lukutaidon eriarvoistuminen näkyy jo varhaislapsuudessa ja eri lähtökohdat luovat eroja koulumenestykseen. Ääneen lukemisen, kirjallisuuden ja kielellisen vuorovaikutuksen tulee olla osa lasten arkea niin kotona kuin varhaiskasvatuksessa. Jotta jokaisella lapsella olisi tasa-arvoinen mahdollisuus lukemiseen, tulisi lapsia ohjata lukemisen maailmaan erilaisilla, lukemisintoa tukevilla tavoilla. Digitaaliset vaihtoehdot tukevat myös lapsen kielellistä kehittymistä ja toimivat varhaiskasvatuksen ja koulun monikulttuurisissa toimintaympäristöissä loistavasti.

SMART SLSO-ohjelmistolla on helppo tehdä lukemisintoa tukevia harjoitteita tai vaikkapa jatkaa ja pelillistää kirjan seikkailuja motivoiviksi tuokioiksi.

SLSO-ohjelmistoon vai nauhoittaa helposti ääntä ja tuoda ne kuvien tueksi tehtäviin. Lorut, ääneen lukeminen, kysymykset ja ohjeistukset toimivat myös oppimisen tukena, koska integroitua äänitiedostoa voidaan toistaa uudestaan ja uudestaan esim. itsenäisen työn aikana. Pelilliset tehtävät kirjan tapahtumista on nopea luoda ja ottaa käyttöön SMART-näytöltä, oppilaslaitteilta tai pienryhmän tableteilta. Helppoa ja motivoivaa!

Kuva: Esimerkkejä erilaisista lukemiseen liittyvistä tehtävistä SLSO-ohjelmistolla. Mahdollisuudet ovat rajattomat!

Pelillinen sanasokkelotehtävä SLSO-ohjelmalla nopeasti tehtynä
Katso lisää SLSO-ohjelmistosta tästä!

Kirjoittajasta:

Niina Halonen

Äiti
Kasvatustieteiden maisteri
Väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa, kasvatuspsykologian tutkimusryhmässä

niina@eduideas.fi
+358 44 7006497
www.niinahalonen.eu

Lähteet:

Päivi Heikkilä-Halttunen: Lue lapselle! Opas lasten kirjallisuuskasvatukseen
Lukukeskus

Tutustu:

Lastenkirjahylly- blogi
https://lastenkirjahylly.blogspot.com

Tilaa Lue Lapselle! Opas lasten kirjallisuuskasvatukseen (Päivi Heikkilä-Halttunen)
https://kauppa.atena.fi/­­­­­sivu/lastenkirjahylly/

Tutustu Otavan laajaan kirjavalikoimaan: https://www.suomalainen.com/­­pages/­muumi-kauppa

Edu VIP

Liity Edu VIP-klubiin

Saat etuja, ideoita, vinkkejä ja tukea opetusalan ammatilliseen kehittymiseen.

Kiitos liittymisestä! Kuullaan pian!