Pelipedagogiikalla viitataan pelien käyttöön opetuksessa, opetuspeleihin sekä pelilliseen ajatteluun niin opetuksessa kuin oppimisprosessien suunnittelussa.
Pelillistäminen
Pelillistäminen opetuksessa tarkoittaa sitä, että peleistä tuttuja elementtejä ja mekaniikkoja hyödynnetään erilaisissa oppimisympäristöissä.
Pelillistämisen idea perustuu vuorovaikutukseen, oppijan aktiiviseen rooliin ja palkitsevuuteen. Se innostaa ja motivoi, syventää oppimiskokemusta ja tehostaa oppimistavoitteiden saavuttamista.
SMARTin avulla oppimisesta voi tehdä innostavampaa ohjelmiston pelipohjilla
Lumio mahdollistaa yhteisöllisen työskentelyn omilta laitteilta ja oppija saa mahdollisuuden osallistua sekä vaikuttaa valintojen kautta oppimistapahtumaan, sen sijaan että kokisi oppimistapahtuman passiivisena sivusta seuraajana.
SMART:n tärkeimpiä ominaisuuksia onkin saada opiskelija aktiiviseksi. Oppija ei saa valmiiksi pureskeltua tietoa vaan hän itse osallistuu oppimiseen ja näkee valintojensa seuraukset välittömästi. Palkitsemisen sijaan oppijan sisäinen motivaatio paranee tehokkaammin, kun hän saa tarkentaa oppimaansa kokeilemisen kautta.
Digitaalisissa oppimisympäristöissä opettajat voivat seurata ja kommentoida opiskelijoiden oppimista, sekä jakaa oppimateriaaleja ja tehdä arviointeja. SMART Lumion oppimisanalytiikan avulla opettaja voi seurata reaaliaikaisesti sekä koko luokan edistymistä että yksittäisten oppilaiden osaamista. Hän saa talteen tietoa jokaisen oppilaan jatkuvasta näytöstä.
SMART Lumiolla jokainen osaa luoda innostavaa pelipedagogiikkaa
Aktivoivan oppitunnin suunnittelu on helppoa. Katso videosta esimerkkejä, miten Lumion pelipohjia voi hyödyntää digitaalisessa oppimisympäristössä.
Katso lisää pelipohjista täältä: Yhteisöllisen ja aktivoivan oppimisen SLSO-ohjelmisto on nyt LUMIO (eduideas.fi)
Kirjoittajat: Heidi Laine ja Jasmin Nevalainen
Lähteet:
Väinö Kuosmanen, Opetuksen pelillistäminen kandidaatin tutkielma 2019, Jyväskylän yliopisto
Tony Sundell, Mediamaisteri Pelillistäminen opetuksessa ja oppimisessa: mitä se on ja miten se tehdään?
Maarit Rainio, SMART Ambassador, Rauman normaalikoulun opettaja